Koulutuksestamme

Täällä blogissakin on kyselty seuraavaa koulukirjastonhoitajien koulutusta. Vieläkään ei ole varmaa tietoa. OPH:n tukirahoituksen hakuohjeistusta ei ole tullut, joten vielä ei ole tietoa, onko ensi vuonna edes mahdollista haaveilla opiskelijoille ilmaisesta koulutuksesta.

Saattaa olla, että ensi syksynä käynnistyy Hämeenlinnassa seuraava koulutus. Mahdollisesti jossain muuallakin Suomessa. Seuraillaan tilannetta.

Itsenäisyys kirjastossa

Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä kootessani näyttelyä kirjastoon ymmärsin, että suuri osa suomalaisten historiasta löytyy kirjoista. Kirjoissa on myös tarkkaa ja yksityiskohtaista aineistoa ja jos ei vaivaudu arkistoja penkomaan, kirjojen ja niisssä olevien kuvien avulla voi nähdä historiankirjoituksen ja historiallisen totuuden muutokset. Itsenäisyyden tutkimiseen - itsenäisesti tai ryhmässä - löytyy siis paljon aineistoa kirjastosta.

Me olemme olleet kirjakansaa, olipa lukutaito vaatimuksena jopa avioliittoon vihkimiselle. Ovatko myös tulevat sukupolvet lukumiehiä ja -naisia vai taantuuko taito, arvuuttelen mielessäni, kun Pisa-tutkimuksessakin olimme tipahtaneet sijalle kaksi. Työssäni lukiessani oppilaiden tekstejä törmään yhä usemmin vieraiden kielten vaikutukseen ja mietin, miten paljon pitäisi lukea hyvää tekstiä, jotta sen vaikutus jäisi pysyväksi.

Kansallisen ahdingon 1900-luvun alun venäläistämispyrkimysten aikana oman kouluni kirjastoani kehitettiin voimakkaasti. Kansallisen kulttuurin nousu tuki itsenäisyysajattelun voimistumista. On vaikea ajatella mennyttä ja tulevaakin ilman kotimaista kirjallisuutta. Kirja on kaunis esine, mutta ennen kaikkea sen sisältö on pääomaa, jonka joukosta voi löytää kultahippusiakin suomalaisuuden ylläpitoon ja ymmärtämiseen.

I have a dream

Juha Itkonen kirjoittaa Omatalous-lehden (marraskuu 2007) kolumnissa tiestään kirjailijaksi. Hänen mukaansa ensin se oli vitsi (Itkosesta tulee kirjailija), sitten unelma ja lopulta totta. Lainaan Itkosta:

Unelmilla ei ole suoraa yhteyttä onneen. Se on valitettavaa, mutta ei lainkaan vähennä unelmien arvoa. Unelmointi on nimittäin inhimillistä, kenties inhimillisintä meissä. Ihminen on yhtä kuin unelmansa, kävivät ne toteen tai eivät.

Itkonen kirjoittaa leppeästi, kuten Tapiolan asiakaslehteen sopii kirjoittaa. Nuori runoilijanplanttu ei tiedosta unelmien nurjaa puolta, ja jo menestynyt kirjailija ahdistuu joskus tyhjässä huoneessa omista ajatuksistaan, sen Itkonen myöntää. Äsken siteeraamani loppukappaleen luettuaan voi kuitenkin kääntyä rauhallisena omien unelmiensa ääreen ja uskoa jo unelmoimalla luovansa parempaa tulevaisuutta.

Kun mietin omia ammatillisia unelmiani, monet niistä liittyvät toimivaan, elävään koulukirjastoon. Kouluni kirjasto on varmasti jonkun märkä uni, sillä epätasa-arvo näissä koulukirjastoasioissa on Suomessa suurta. Vaikka moni unelmani on toteutunut, uusia on tullut rutkasti lisää. Kuten aina, kun unelmasta väännetään totta, on tullut myös kolhuja ja jäänyt arpia: olisiko kirjastojärjestelmä sittenkin pitänyt olla toinen, miksi en taistellut ja rukoillut remontissa vielä lisää tilaa kirjastolle, miksi en edes kahta neliötä?...

Lempiajatelmiani on Alberto Moravian Roomatar-romaanista poimittu ”jokainen rakentaa oman paratiisinsa keskelle jonkun toisen helvettiä”. Miete on joskus varjellut minua kateudelta, mutta kuka voi varjella itseään omilta unelmiltaan? Itkonen päätyy kirjailijanunelmineen akuuttiin kriisiin, joka johtaa hänet selväjärkiseen tilanteenarvioon. Hän modifioi unelmiaan; päätyy moneksi vuodeksi toimittajaksi. Unelma kirjailijan työstä nostaa myöhemmin taas päätään ja käy toteen. Itkonen nousee tuhkasta sen verran teflonoituna, ettei kirjailijanhelvetti enää polta poroksi.

Oma unelma voi siis todellistua omaksi helvetiksi. Mitä silloin voi tehdä? Jatkuvalla, vereslihaisella tilanteenarvioinnilla voi välttää pahat umpikujat: päämäärää voi muuttaa tai pyrkiä sitä kohti toista kautta. Jos unelmointi on meissä inhimillisintä, unelmamme ovat sitä myötä hauraita ja me olemme heikkoja niitä takaa-ajaessamme. Ovatko omat koulukirjastounelmani realistisia? Riittävätkö voimavarat näin paljoon vai heitänkö vähätkin resurssit hukkaan tavoitellessani mahdottomia? Entä olenko luomassa kirjastoa oppilaiden käytettäväksi vai satunnaisten vieraiden ihailtavaksi? Vastaako kirjastomme nykylasten tarpeita vai rakentuuko se 30 vuotta vanhojen arvojen varaan?

Jatkuva tilanteenarviointi voi pelastaa pahoilta erehdyksiltä. Tärkeää on myös se, ettei ole yksin. Yksittäisellä ihmisellä voi olla outoja unelmia. (Klassinen esimerkki lienee Hitler.) Jatkuvassa vuorovaikutuksessa muihin (koulukirjastorintamalla tämä tarkoittaa oppilaita, opettajia, koulukirjastoväkeä, kirjasto-osaajia ja ammattilaisia kirjastomaailman eri lohkoilla) omia unelmiaan voi testata ja päivittää. Koulukirjasto 2.0 ei synny yksin kirjoja muovitellessa, vaan verkossa.


Maslow´n tarvehierarkia asettaa ongelmanratkaisun vasta ylimmälle tasolle. Perusperiaatteen mukaan ihminen tarvitsisi ja voisi käyttää tietoa vasta sitten, kun kaikki muut asiat ovat kunnossa. Maslow kuitenkin itsekin totesi, ettei tarpeiden tyydytys noudata hierarkiaa: ihminen voi tarvita tietoa enemmän kuin ruokaa, vaikka olisi nälissään. (Tämän takia kouluterveydenhoitaja pyysi, ettei kirjastoa pidettäisi auki ruokatunnin alkupuoliskolla.) Hannele Koivunen on kuulemma käsitellyt asiaa kirjastomaailman vinkkelistä jo 80-luvulla, mutta rikkaan vanha on köyhän uusi. En ainakaan vielä ole kuullut teesiä ”Kirjasto tarvitaan kouluun siinä missä ruokalakin”. Unelmoikaamme peruskoulusta, joka tarjoaa oppilaille lämpimän lounaan, perustiedot ja -taidot sekä avoimen pääsyn monipuolisille tiedon lähteille.


Kahdeksanvuotias Amanda haluaa tietää, montako piikkiä siilillä on. 59-vuotias Sauli haluaa tietää, kuka on Malawin sisäministeri. Molemmilla on tarve tietää, ja voimme vain toivoa, että kumpikin pääsee tiedon luo. Saulin työpaikalla on hyvä kirjasto ja tietopalvelu ja hänellä on internet koko ajan käden ulottuvilla. Saulin suhteen voimme olla melko huolettomia. Toivottavasti Amandan koulussa on kirjasto. Voihan ymmärtäväinen opettaja hakea tiedon Amandalle muutenkin, mutta jos Amanda voi itse mennä kirjastoon hakemaan tietoa, olemme lähempänä unelmaamme oppilaasta itsenäisenä tiedonhankkijana ja tiedonrakentajana. Tätä unelmaa pitää päivittää, mutta tästä ei saa luopua, eihän?

Hankintavinkkejä

Homerin oma kirja (978-952-5655-85-8 ) kiinnosti kovin 7.- luokkalaisia.
Matka maailmaan : lasten karttakirja (978-951-593-006-4) löysi myös lukijansa.
Maapallo (978-951-593-040-8 )
Turpa auki : rap-lyriikkaa (978-951-0-33081-4 ) sisältää myös äänitteen.
Arja Tiainen, Tää tojota ei lähe liikkeeelle : ajopäiväkirja (951-0-31963-5) (2006)
Marja-Leena Tiainen, Alex ja pelon aika/Alex, Aisha ja Sam
Juntunen Ritva, Suomen lasten lakikirja (978-951-627-687-1)
Teller, Yhtään (2005)
Meyer, Stephanie, Houkutus/ Uusikuu (yläkoulun tytöt kehuvat)

Uutuuspainoksia ja muita kustannusehdotuksia

Hei Kaisa Nummenpää ja monet muutkin blogiin kirjoittaneet ja tietynlaisia kirjoja kaipailleet. Tulkaa mukaan kokoamaan kustantajille toivelistaa tarvittavista uusintapainoksista. Tässä alkua:

Wilkes, Keskuspuiston yksinäinen (eläinkirja ei vanhene)

Suomalaisten (ja eurooppalaisten) klassikkokirjailijoiden tekstejä (runoa, proosaa, draamaa) sisältävä kokoelma 9. luokkalaisille (täälläkin kirjoittaneen kollegan toive, apua pienen budjetin kirjastoille)

Kemian ja fysiikan alan nuorille helppotajuisia tietokirjoja

Jatkattehan kommenteilla.

Oho- ja ahaa-teos

KOULUKIRJASTONHOIDON OPAS
Toim. Liisa Niinikangas
BTJ Kirjastopalvelu 2005


Koulukirjastonhoidon opas on yhdentoista kirjoittajan artikkeleista koostuva kokoelma. Kirjoittajien ammatit vaihtelevat Opetushallituksen virkamiehestä kirjasto-opettajaan. Yhteistä on voimakas halu puhua koulukirjaston tärkeydestä. Teos painottaa koulukirjaston pedagogista tärkeyttä ja tiedonhallintataitojen opettamista ja perustaa näkemyksensä uusiin opetussuunnitelmiin sekä uuteen oppimiskäsitykseen.

Teos on jaettu kolmeen osaan: koulukirjaston suunnitteluun ja pedagogisiin tehtäviin, käytännön koulukirjastonhoidollisiin ohjeisiin ja konkreettisiin esimerkkeihin erilaisista koulukirjastoista alakoulusta ammattiopistoon. Jako on toimiva. Kirja on rakenteeltaan selkeä, väljästi ja lukijaystävällisesti taitettu, ja tarkka sisällysluettelo auttaa halutun tiedon etsinnässä. Erityisen hyviä ovat joidenkin artikkelien lopussa olevat yhteenvedot, kuten vaikkapa s. 70 oleva Koulukirjaston hoitajan selviytymisstrategia. Kunkin artikkelin lopussa mainitaan lähteet, joihin tekstissä on viitattu. Teoksen loppuun on vielä koottu joukko aiheeseen liittyviä kirjoja sekä verkkolähteitä. Oivallisia nettiosoitteita mainitaan myös artikkeleissa, esimerkkinä vaikkapa tiedot Varastokirjastosta (s.84). Artikkelien kirjoittajienkin yhteystiedot ovat mukana!

Kirja on tarkoitettu ennen kaikkea avuksi koulukirjastoa hoitavalle opettajalle, ja ainakin minuun se osui täsmäpommina. Teos lohdutti, antoi tietoa, avarsi näkemyksiä, innosti ja hieman syyllistikin. Olen rämpinyt koulumme peruskorjausremontin, vanhan (50 v.) kirjaston perkaamisen ja uuden kirjaston sekä fyysisen että sisällöllisen suunnittelun kanssa ties kuinka monen vuoden ajan käytännössä aivan yksin. Jos olisin lukenut tämän kirjan aiemmin, olisin ymmärtänyt painokkaammin ja perustellummin vaatia apua työhöni niin koulun sisältä kuin kirjastoammatillisestikin. Tällä hetkellä olen aivan näännyksissä savottani kanssa; uutta kirjasto-ohjelmaa en sentään vielä ole hankkinut, ja nyt tiedän varmemmin, miten toimia, jos ja kun sen aika tulee.

Koulukirjastonhoidon opas kertoo kaikille, mistä tämän ajan koulukirjastossa on, voisi ja pitäisi olla kyse. Se antaa suunnan, jota kohti pyrkiä. Itse ainakin luettaisin sen esimiehellä, kollegoilla (jotka kadehtivat ja hämmästelevät kirjasto-opettajan korvausta), koulutoimen virkamiehillä, yleisen kirjaston henkilöstöllä, kenellä vain. Ennen kaikkea teos on koulukirjastotädin/sedän lakikirja ja Raamattu. Se on ilman muuta sekä oho- että ahaa-kirja!

Päivi Puhakka

Kuinka tutkia tiedon puuta?

Niinikangas, Liisa (toim.): Voiko käärme kompastua? Opettajan tiedonhallintataitojen opas. BTJ Kirjastopalvelu, Helsinki.

Niinikankaan toimittama teos Voiko käärme kompastua? aloittaa tiedonhallintataitojen tarkastelun esittelemällä nykyisten opetussuunnitelmat tästä näkökulmasta luettuina. Konkreettisia toteutuksia onkin sitten tarjolla lähes kaikkiin hätätilanteisiin alkaen yksittäisen kunnan, tässä tapauksessa Lempäälän, opetussuunnitelmasta ja yksittäisen koulun, Matinkylän koulu, tiedonhallintataitojen opetussuunnitelmasta oppimistehtävän kirjallisen raportoinnin prosessiin ja atk-passin vaatimuksiin.

Arkisia näkökulmia on lähes yhtä monta kuin kirjoittajia. Ääneen pääsevät alakouluissa suoritetut kokeilut ja kehitellyt käytänteet kuin lukionkin työt. Likimain kaikki tietoaineet pääsevät myös ääneen, ei vain äidinkieli ja kirjallisuus.

Yhteistyö on voimaa. Siitä saa tämän kirjan perusteella jälleen todisteita, oli kyseessä oppiaineiden välinen yhteistyö tai sitten koulun ja kirjaston vuoropuhelu.

Miksi sitten juuri tämä teos kuuluu ”kirjasto-opettajan” käsikirjastoon? Juuri siksi, että työmme koulussa on kovin hektistä ja monelle taholle leviävää. Lukuisten tiimien tms. työryhmien aherrus koulun tasolla helpottuisi, kun annettaisiin tilaa tässä kirjassa esiintyville ratkaisuilla. Niitä tutkimalla pääsee liikkeelle ja kehittämään oman koulun käytänteisiin sopivia malleja.

Kaisa Koski
Ahveniston koulu, Hämeenlinna

Mediataitoja kirjastossakin

Enpä malta olla vinkkaamatta hämeenlinnalaisen Arx-lastenkulttuurikeskuksen yhdessä kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa kehittämiä mediataitojen - animaatio-, video- ja valokuvausoppaita (www.hameenlinna.fi/arx/DigiArts).

Mikäpä sopisi luovan koulukirjaston työskentelytapojen valikoimaan paremmin kuin kuvallinen ilmaisu. Siihen pystyvät nekin, joilla ei ole riittävää kirjoitus- tai lukutaitoa. Kuvien avulla voidaan etsiä tietoa, tutkia ja prosessoida. Kaunokirjalliset elämyksetkin voivat kääntyä kuvien kielelle yksin tai ryhmässä. Elokuvalla ja kaunokirjallisuudella on paljon myös yhteisiä piirteitä. Toppuutelkaahan vähän, innostun taas niin, mutta tiedän, että mm. digikuvaus on "in" nuorten parissa.

Tulen kateelliseksi

Sivusilmällä seurailen yleiseurooppalaista keskustelua koulukirjastorintamalla. Näyttää siltä, että aivan hirveä draivi on meneillään yhdessä jos toisessa maassa. Nyt valmistellaan mm. pedagogisia portaaleja. Kävin äsken vilkaisemassa italialaista ja ruotsalaista. Jälkimmäisestä (http://www.pedc.se/) löytyy mm. koulukäyttöön ilmaisten kuvien valikoima. Käykääpä kurkkaamassa, ja käyttämässäkin.

Opetushallitus puuhaili jokin aika sitten koulukirjastoportaalia, mutta hanke taidettiin haudata kaikessa hiljaisuudessa. Myös kuntien EU- tai muulla ulkopuolisella rahoituksella pyörittämät mediakeskukset ovat monella paikkakunnalla lopettaneet toimintansa.

Entäs meillä Suomessa tietoyhteiskunnan mallimaassa: asenteena ei, ei, ei, ei ole rahaa, ei ole tarvetta. Vanhanaikaista. Pitäisi kai puhua meilläkin informaatiokeskuksista eikä koulukirjastoista. Kun ei ole poliittista tahtoa, ei ole rahaa. Kun ei ole lakia, ei ole velvoitteita.

Eikö olisi suotavaa tarjoja opettajalle ja koulukirjastonhoitajalle kaikki keskitetty apu ja koulutus, jotta oppijoiden tasa-arvoinen kohtelu voisi toteutua? Tulen todella aina kateelliseksi, kun ajattelen monen muun eurooppalaisen maan koulukirjastoja ja niiden toiminnan kehittämiseen satsattuja pääomia, aineellisia ja aineettomia.

Sallittuja hyveitä

Tylypahkan kirjastossa on kiellettyjen kirjojen osasto, ja sieltähän ne vastaukset sitten löytyvät, eivät koskaan sallitulta puolelta. Useammin kuin kerran on käynyt mielessä, että pitäisi perustaa omaankin koulukirjastoon moinen tarkasti vartioitu saareke, jonka saavuttaakseen oppilaat joutuisivat vääntäytymään tomcruisemaisen vaikeisiin asentoihin. Nykylapsille kirjat ovat liian helposti saatavilla: miksi vaivautua, kun mummi, kummi ja äidinkielenopettaja kantavat niteitä eteen selkä vääränä. Kysynnän ja torjunnan laki pelaa.

Omana muistiaikanani oppilailta on kielletty vain Cosmopolitan-lehti: kaikkea muuta pyydettyä on hankittu, jos vain on saatu. Yllättävänkin usein piltin toivomaa kirjaa (esim. Sacharin Paahde tai Anne Frankin päiväkirja) ei saa. ”Valitettavasti painos on loppunut”, toteavat nuo kirjakauppojen kiilaskatseiset palveluammattilaiset, jos löytävät nimekkeen hitaista tietokannoistaan. (On paras ottaa oma ISBN mukaan. Suureen ketjuun kuuluvan lähikauppani myyjä ei ollut koskaan kuullut Fennicasta. Eikä se toinenkaan.) Jos bisnes on bisnestä, kustantajilla täytyy olla jokin keino selvittää, mitä me täällä pyramidin pohjalla kysymme. Ehkäpä myyjien ydinosaamista on lähettää oudot toiveemme eteenpäin?

Me koulukirjastonhoitajat olemme sikäli kirjastonhoitajia ihan menneiltä vuosikymmeniltä, että avoimesti pyrimme hankkimaan kokoelmiimme vain ”laadukasta kirjallisuutta”. Minäkin yritän löytää uskottavia nuortenkirjoja, jotka tarjoaisivat hyvää kieltä ja mieltä kirjallisessa muodossa. Ostan sentään kaikki nuo Goosebumps ja The Nightmare Room -kirjatkin. Ehkäpä suuret kirjakauppaketjut onnistuvat pärjäämään sillä, mitä on, mutta koulukirjastonhoitajan on edes toisinaan vastattava kysyntään.

Vankilassakin on kirjasto, miksei koulussa? kysyi Liisa Niinikangas (Kirjastolehti 7-8/98) jo aikaa sitten. Meillä Espoossa on paljon hyviä koulukirjastoja, eivätkä oppilaat pidä koulun vertaamista vankilaan mitenkään raflaavana, vaan asiallisena. Jokin laitos, kunnallinen tai kapitalistinen, pitää otteessaan meistä useimpia. Kiittäkäämme onneamme, jos olemme osa yhteisöä, jolla on kirjasto. Kirjasto edustaa avointa lähdekoodia: mahdollisuutta kysyä, tarkistaa, verrata, parantaa. Kirjallisuus on ihmisyyden koodi, jota on kehitetty OSI:n vaatimusten mukaisesti jo vuosituhansia - hyvin sallivasti.

Haetaan hyviä käytänteitä ja blogikirjoittajia

Rakas blogin lukija, koulukirjastonhoitaja Utsjoelta, Hangosta, Vaasasta tai Kiteeltä, siis ihan mistä vain, ammatti-instituutista, peruskoulusta tai lukiosta, luovuta kirjastoideasi tai teemapäiväsuunnitelmasi yhteiseen jakoon blogin kautta. Suomen koulukirjastoyhdistyksen sivuilta näet, kuinka saat yhteyden blogiemäntä Ulappaan. Kutsun sinut mielellään blogikirjoittajien joukkoon. Voit lähettää julkaistavaksi toivomaasi aineistoa myös sähköpostitse julkaistavaksi, jos et itse halua kirjoittajaksi.

Hämeenlinnan kesäyliopiston järjestämän koulutuksen Avaimia koulukirjastoon -osallistujat ovat laatineet sekä kirjavinkkejä että teemapäiväsuunnitelmia I koulutusjakson jälkeen. Seuraavaksi rakennetaan pedagogista tiedonhakumallia omaan käyttöön oululaisten Timo Fordellin ja Heikki Kontturin ohjeistamana ja lopuksi vielä oman kirjaston kehittämissuunnitelmia. Toivottavasti myös te kurssilaiset haluatte jakaa töitänne täällä verkossa.

Kansainvälinen koulukirjastopäivä lähestyy

Lokakuun 22.päivä vietetään kansainvälistä koulukirjastopäivää maapallon eri kolkilla hyvin erilaisissa koulukirjastoissa. Tämän vuoden teemana on KOULUKIRJASTO - OPPIMISEN VOIMANPESÄ (Learning: Powered by your school library).

Kun meillä Suomessa on 10.10. mielikirjapäivä, joka näyttää suuntautuvan enemmän kaunokirjallisuuden lukemisen ympärille, olisi luontevaa keskittyä kansainvälisenä koulukirjastopäivänä tiedonhakuun. Tämän vuoden teema korostaataankin kirjaston merkitystä oppimisen kivijalkana.

Mutta olemmeko Suomessa osanneet riittävästi tuoda esille koulukirjastojen merkitystä informaatiokeskuksina tai monipuolisina oppimisympäristöinä, jotka mahdollistavat työtapojen monipuolistamisen ja erilaisten oppijoiden huomioimisen sekä yhteisöllisen tiedonrakentamisen ja monenlaisen luovuuden? Minusta tuntuu, että aivan liian moni mieltää kirjaston kirjojen säilytys- ja lainauspaikaksi eikä moderniksi oppimiskeskukseksi. Toisaalta yleisivistävän koulun koulukirjastonhoitajan palkkaus on niin pieni, että se ei mahdollista kirjasto-opetuksen kehittämistä tai kirjastonhoitajan toimimista muun opettajan apuna tiedonhaku- ja tiedon prosessointitilanteissa.

Hauskaa kirjanimistä

Tutustuta oppilaasi koulukirjaston kokoelmiin luovalla tavalla. Anna heidän laatia pareittain kirjannimirunoja tai kirjoittaa minitarinoita, joihin on piilotettu mahdollisimman monta kirjan nimeä. Töistä voi laittaa näyttelyn kirjastoon, koulun ilmoitustaululle ja järjestää vaikka Äänestä paras -kilpailun. Sopii toiminnallisille, analyyttisille ja luoville oppilaille.

Ne pojat

Täysin käsittämätöntä, mutta totta. Vuodesta toiseen käy juuri niin. Koulukirjastoon tulevat nimittäin pojat. Istuvat rauhallisesti, lukevat sarjakuvia, sanomalehtiä, Pelit-lehteä, Mikrobittiä, Tieteen kuvalehteä, Jari Tammen Suurta kirosanakirjaa, fantasia- ja jännitysromaaneja, monen alan tietokirjoja kuten seksi- valokuvaus- ja korjausoppaita, vitsejä jne.

Sitten ovat ne, jotka tulevat pienellä porukalla ja keskustelevat mangasta tai kyselevät toisiltaan tietokisakirjan kysymyksiä ja vastaavat oman kirjaston Viikon kysymys -tehtävään. On niitä, jotka perjantaina säntäävät kiireissään kirjastoon saadakseen viikonloppu- tai lomalukemista. On niitä, jotka ovat hukassa jonkin koulutehtävän tiedonhaun kanssa ja kysyvät. On niitä, jotka esittävät hankintatoiveita ja kirjaston kehittämisideoita.

Koskaan en näe koulukirjastossa yhtä paljon tyttöjä kuin poikia. En näe yhdenkään tytön kätkevän Horowitzin romaania tai mitään muutakaan hyllyjen väliin tunnin ajaksi, jotta seuraavalla välitunnilla voisi taas tulla jatkamaan lukemista, 15 minuutin pätkissä, mutta ulkopuolisen tarkkailijan mielestä nautinnollisissa pätkissä. Mikä tehokkuus! Ne pojat!

Yksinäistä työtä

Minua harmittaa kirjastonhoitajan työssä se, että työ on kovin yksinäistä. Jos koululla järjestetään urheilukisat, kulttuuripäivä tai juhla, koko koulu tai pienempi tiimi ottaa tehtävän vastatakseen. Kun kyse on kirjaston teemapäivän rakentelusta, vastuu jää vain ja ainoastaan kirjastonhoitajalle. Luulen, että kyse on siitä, että kirjastonhoitaja saa korvauksen kirjastonhoidosta. Korvaus vain ei riitä muuhun kuin kirjojen kunnostukseen ja järjestyksen ylläpitoon.

Ylipäätään kirjallisuuden opetukselle pitäisi saada sille kuuluva arvostus! Kuulin juuri naapurin rouvalta, että hänen viideluokkalaisen tyttärensä opettaja oli sanonut vanhempainillassa, ettei koulussa ehdi opettaa kirjallisuutta. Oli vielä maininnut, että sen tehtävän hän jättää vanhemmile! Jäin vain ihmettelemään, että olihan sen oppiaineen nimi varmasti äidinkieli ja KIRJALLISUUS?

Koulukirjastonhoitaja puhaltaa hengen kirjastoon

Kunpa poliitikot tai virkamiehet kantaisivat näkyvää huolta Suomen koulukirjastojen kehittämisestä. Tarvetta olisi!

Koulukirjaston heikkoa asemaa voisi kohentaa esimerkiksi näin:

• kirjoittaa lakiin yksiselitteinen määräys koulukirjastoista,
• perustaa opetushallitukseen uudelleen koulukirjastoasioista vastaavan virkamiehen pesti,
• kouluttaa paikallisvirkamiehiä, selkiyttää koulukirjastonhoitajan palkkio virkaehtosopimuksessa modernin koulukirjaston vaatimuksia vastaavaksi ja
• suunnata määrärahoja koulukirjastojen aineiston hankintaan.

Koulukirjastojen määrästä tai laadusta voisi tehdä kattavan tutkimuksen ja selvittää, onko maassa toimivia koulukirjastoja enemmän kuin ne tuhat kirjastoa, jotka hakivat Kopiostolta rahaa Kohennetaan koulukirjastoja -kampanjasta vuonna 2005.

Kaipaan koulukirjastoillemme oikeutusta, tunnustusta ja riittäviä toimintamahdollisuuksia. On kestämätöntä, että suomalaiset koulukirjastot ja niiden kehittäminen ovat yksittäisten koulukirjastonhoitajien vastuulla.