Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä kootessani näyttelyä kirjastoon ymmärsin, että suuri osa suomalaisten historiasta löytyy kirjoista. Kirjoissa on myös tarkkaa ja yksityiskohtaista aineistoa ja jos ei vaivaudu arkistoja penkomaan, kirjojen ja niisssä olevien kuvien avulla voi nähdä historiankirjoituksen ja historiallisen totuuden muutokset. Itsenäisyyden tutkimiseen - itsenäisesti tai ryhmässä - löytyy siis paljon aineistoa kirjastosta.
Me olemme olleet kirjakansaa, olipa lukutaito vaatimuksena jopa avioliittoon vihkimiselle. Ovatko myös tulevat sukupolvet lukumiehiä ja -naisia vai taantuuko taito, arvuuttelen mielessäni, kun Pisa-tutkimuksessakin olimme tipahtaneet sijalle kaksi. Työssäni lukiessani oppilaiden tekstejä törmään yhä usemmin vieraiden kielten vaikutukseen ja mietin, miten paljon pitäisi lukea hyvää tekstiä, jotta sen vaikutus jäisi pysyväksi.
Kansallisen ahdingon 1900-luvun alun venäläistämispyrkimysten aikana oman kouluni kirjastoani kehitettiin voimakkaasti. Kansallisen kulttuurin nousu tuki itsenäisyysajattelun voimistumista. On vaikea ajatella mennyttä ja tulevaakin ilman kotimaista kirjallisuutta. Kirja on kaunis esine, mutta ennen kaikkea sen sisältö on pääomaa, jonka joukosta voi löytää kultahippusiakin suomalaisuuden ylläpitoon ja ymmärtämiseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti