Tylypahkan kirjastossa on kiellettyjen kirjojen osasto, ja sieltähän ne vastaukset sitten löytyvät, eivät koskaan sallitulta puolelta. Useammin kuin kerran on käynyt mielessä, että pitäisi perustaa omaankin koulukirjastoon moinen tarkasti vartioitu saareke, jonka saavuttaakseen oppilaat joutuisivat vääntäytymään tomcruisemaisen vaikeisiin asentoihin. Nykylapsille kirjat ovat liian helposti saatavilla: miksi vaivautua, kun mummi, kummi ja äidinkielenopettaja kantavat niteitä eteen selkä vääränä. Kysynnän ja torjunnan laki pelaa.
Omana muistiaikanani oppilailta on kielletty vain Cosmopolitan-lehti: kaikkea muuta pyydettyä on hankittu, jos vain on saatu. Yllättävänkin usein piltin toivomaa kirjaa (esim. Sacharin Paahde tai Anne Frankin päiväkirja) ei saa. ”Valitettavasti painos on loppunut”, toteavat nuo kirjakauppojen kiilaskatseiset palveluammattilaiset, jos löytävät nimekkeen hitaista tietokannoistaan. (On paras ottaa oma ISBN mukaan. Suureen ketjuun kuuluvan lähikauppani myyjä ei ollut koskaan kuullut Fennicasta. Eikä se toinenkaan.) Jos bisnes on bisnestä, kustantajilla täytyy olla jokin keino selvittää, mitä me täällä pyramidin pohjalla kysymme. Ehkäpä myyjien ydinosaamista on lähettää oudot toiveemme eteenpäin?
Me koulukirjastonhoitajat olemme sikäli kirjastonhoitajia ihan menneiltä vuosikymmeniltä, että avoimesti pyrimme hankkimaan kokoelmiimme vain ”laadukasta kirjallisuutta”. Minäkin yritän löytää uskottavia nuortenkirjoja, jotka tarjoaisivat hyvää kieltä ja mieltä kirjallisessa muodossa. Ostan sentään kaikki nuo Goosebumps ja The Nightmare Room -kirjatkin. Ehkäpä suuret kirjakauppaketjut onnistuvat pärjäämään sillä, mitä on, mutta koulukirjastonhoitajan on edes toisinaan vastattava kysyntään.
Vankilassakin on kirjasto, miksei koulussa? kysyi Liisa Niinikangas (Kirjastolehti 7-8/98) jo aikaa sitten. Meillä Espoossa on paljon hyviä koulukirjastoja, eivätkä oppilaat pidä koulun vertaamista vankilaan mitenkään raflaavana, vaan asiallisena. Jokin laitos, kunnallinen tai kapitalistinen, pitää otteessaan meistä useimpia. Kiittäkäämme onneamme, jos olemme osa yhteisöä, jolla on kirjasto. Kirjasto edustaa avointa lähdekoodia: mahdollisuutta kysyä, tarkistaa, verrata, parantaa. Kirjallisuus on ihmisyyden koodi, jota on kehitetty OSI:n vaatimusten mukaisesti jo vuosituhansia - hyvin sallivasti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Heräsin itse ihan samaan asiaan, siis siihen että "painokset ovat loppu" kun yritin hankkia sellaistakin klassikkoa kuin Finnemoren Robin Hoodia lisää - kirjamme kun alkavat olla melkoisen puhkiluettuja. Vaan eipä saa kirjaa mistään. Laitoin kustantajallekin palautetta asiasta ja kysyin josko uusintapainosta voisi ottaa, mutta ei ole kukaan vastannut mitään. Helmet-haun mukaan viimeinen painos kirjasta on vuodelta 1994 (14. p.). Uutta siis odotellen...
Joku väitti joskus, että digitaalisuus (kirjapainoissa)helpottaisi pientenkin erien ja vaikkapa osapainosten julkaisua. Ilmeisesti se ei ollut totta. Ei auta kuin odotella digitaalisen kirjan esiinmarssia: kelpaa sitten tilata oppilaiden ebookeihin mitä ikinä keksiikään. Mikähän kunta ensimmäisenä hommaa moiset kapineet?
WSOY ja ÄOL ovat julkaisseet Laatukirjasto-nimekkeen alla yläkouluille ja lukioille sopivia klassikoita pokkareina. Ehdotuksia puutteista voisi toimittaa heillekin.
Itse olen onnistunut hankkimaan muutamia kappaleita divareista ja kirpputoreilta. Myös http://www.antikka.net/ saattaa joskus johtaa kadonneen jäljille, jos ei tarvita useita kappaleita. Ehkä kokoamme tänne listan toivomistamme uusintapainoksista ja välitämme sitten viestin kustantajille vielä kertaalleen.
Onko teillä kellään ajatuksia noista kielletyistä kirjoista? Itse joskus kipuilin Stephen Kingin kirjojen kanssa (yläkoulussa), että ovatko sopivaa luettavaa. Nehän ovat tavallaan ihan sairaita: miksi luettaa sellaisia lapsilla tai edes hankkia tarjolle? No onhan noita silti kertynyt. Viimeisin kirja, joka teki mieli viedä pois koulukirjastosta, oli "Ei kenenkään lapsia" (tai jotakin sinne päin), jonka hankin "nuori ihminen sodassa" -teemaamme varten. Lukaisin kirjan ja mietin, uskallanko sitä kellekään tarjota.
Varmin tapa saada joku murrosikäinen lukemaan jokin kirja on se, että sanoo sen olevan sopimaton hänen ikäisilleen. Muistan omasta lapsuudestani ajan, jolloin en saanut vielä lainata kirjaston aikuistenosastolta mitään, kun ikä ei riittänyt. Se oli hirveää! Kauhean kirjan voi neuvoa jättämään kesken, sellaista on tapahtunut mm. Kingin kirjojen osalta. Kirja on kuitenkin esimerkiksi elokuvaa turvallisempi rankkojenkin aiheiden valaisijana. Visiot syntyvät lukijan omissa aivoissa ja niitä voi säädellä.Lukukokemuksista pitäisi toki saada keskustella toisten kanssa.
Tuo puutekirjalistan kokoaminen on hyvä idea! Eli siis jos koottaisiin listaa niistä kirjoita joista tarvittasiin uusintapainoksia. Kuka ryhtyisi toimeen - onko kellään mitään sen kaltaisia suhteita kustantamoihin, että asiaan voisi jotenkin ihan oikeasti vaikuttaa?
Divarit ja antikka.netit ovat oivia paikkoja muutaman kirjakappaleen ostoon, mutta sitten jos yhtä nimekettä tarvittaisiin vaikka 15 kpl, on niiden haaliminen yksitellen eri paikoista aika hidasta (ja loppupeleissä kallistakin) hommaa. Ja usein sellaiset kirjat, joita tarvitaan koulussa monta kappaletta, ovat samalla sellaisia, jotka joutuvat täällä kovalle luennalle; olisi siis kiva jos kirjat alkujaan olisivat hyväkuntoisia.
Kielletyistä kirjoista: itselläni on ollut sellainen tuntuma nuoriin lukijoihin, että he aika herkästi jättävät kirjan kesken, jos se on liian raaka tms. Ja minusta se on ihan oikein. Kirjaa voi aina vaihtaa. Jotenkin tuntuu siis siltä, että lukijoilla toimii melko hyvin jonkinlainen "itsesäätely" tässä asiassa.
Tällä en tietenkään tarkoita sitä, että se oikeuttaisi hankkimaan hyllyihin väkivaltaa ihan väkivallan takia. Mutta siis ajan takaa sitä, että toisaalta voi olla hyväkin nähdä ja kokea että mitä kaikkea kirjoista voikaan löytää, ja että kaikki ei kirjoissakaan ole kaikkia varten...
Lähetä kommentti