Täällä blogissakin on kyselty seuraavaa koulukirjastonhoitajien koulutusta. Vieläkään ei ole varmaa tietoa. OPH:n tukirahoituksen hakuohjeistusta ei ole tullut, joten vielä ei ole tietoa, onko ensi vuonna edes mahdollista haaveilla opiskelijoille ilmaisesta koulutuksesta.
Saattaa olla, että ensi syksynä käynnistyy Hämeenlinnassa seuraava koulutus. Mahdollisesti jossain muuallakin Suomessa. Seuraillaan tilannetta.
tiistai 11. joulukuuta 2007
tiistai 4. joulukuuta 2007
Itsenäisyys kirjastossa
Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä kootessani näyttelyä kirjastoon ymmärsin, että suuri osa suomalaisten historiasta löytyy kirjoista. Kirjoissa on myös tarkkaa ja yksityiskohtaista aineistoa ja jos ei vaivaudu arkistoja penkomaan, kirjojen ja niisssä olevien kuvien avulla voi nähdä historiankirjoituksen ja historiallisen totuuden muutokset. Itsenäisyyden tutkimiseen - itsenäisesti tai ryhmässä - löytyy siis paljon aineistoa kirjastosta.
Me olemme olleet kirjakansaa, olipa lukutaito vaatimuksena jopa avioliittoon vihkimiselle. Ovatko myös tulevat sukupolvet lukumiehiä ja -naisia vai taantuuko taito, arvuuttelen mielessäni, kun Pisa-tutkimuksessakin olimme tipahtaneet sijalle kaksi. Työssäni lukiessani oppilaiden tekstejä törmään yhä usemmin vieraiden kielten vaikutukseen ja mietin, miten paljon pitäisi lukea hyvää tekstiä, jotta sen vaikutus jäisi pysyväksi.
Kansallisen ahdingon 1900-luvun alun venäläistämispyrkimysten aikana oman kouluni kirjastoani kehitettiin voimakkaasti. Kansallisen kulttuurin nousu tuki itsenäisyysajattelun voimistumista. On vaikea ajatella mennyttä ja tulevaakin ilman kotimaista kirjallisuutta. Kirja on kaunis esine, mutta ennen kaikkea sen sisältö on pääomaa, jonka joukosta voi löytää kultahippusiakin suomalaisuuden ylläpitoon ja ymmärtämiseen.
Me olemme olleet kirjakansaa, olipa lukutaito vaatimuksena jopa avioliittoon vihkimiselle. Ovatko myös tulevat sukupolvet lukumiehiä ja -naisia vai taantuuko taito, arvuuttelen mielessäni, kun Pisa-tutkimuksessakin olimme tipahtaneet sijalle kaksi. Työssäni lukiessani oppilaiden tekstejä törmään yhä usemmin vieraiden kielten vaikutukseen ja mietin, miten paljon pitäisi lukea hyvää tekstiä, jotta sen vaikutus jäisi pysyväksi.
Kansallisen ahdingon 1900-luvun alun venäläistämispyrkimysten aikana oman kouluni kirjastoani kehitettiin voimakkaasti. Kansallisen kulttuurin nousu tuki itsenäisyysajattelun voimistumista. On vaikea ajatella mennyttä ja tulevaakin ilman kotimaista kirjallisuutta. Kirja on kaunis esine, mutta ennen kaikkea sen sisältö on pääomaa, jonka joukosta voi löytää kultahippusiakin suomalaisuuden ylläpitoon ja ymmärtämiseen.
lauantai 3. marraskuuta 2007
I have a dream
Juha Itkonen kirjoittaa Omatalous-lehden (marraskuu 2007) kolumnissa tiestään kirjailijaksi. Hänen mukaansa ensin se oli vitsi (Itkosesta tulee kirjailija), sitten unelma ja lopulta totta. Lainaan Itkosta:
Unelmilla ei ole suoraa yhteyttä onneen. Se on valitettavaa, mutta ei lainkaan vähennä unelmien arvoa. Unelmointi on nimittäin inhimillistä, kenties inhimillisintä meissä. Ihminen on yhtä kuin unelmansa, kävivät ne toteen tai eivät.
Itkonen kirjoittaa leppeästi, kuten Tapiolan asiakaslehteen sopii kirjoittaa. Nuori runoilijanplanttu ei tiedosta unelmien nurjaa puolta, ja jo menestynyt kirjailija ahdistuu joskus tyhjässä huoneessa omista ajatuksistaan, sen Itkonen myöntää. Äsken siteeraamani loppukappaleen luettuaan voi kuitenkin kääntyä rauhallisena omien unelmiensa ääreen ja uskoa jo unelmoimalla luovansa parempaa tulevaisuutta.
Kun mietin omia ammatillisia unelmiani, monet niistä liittyvät toimivaan, elävään koulukirjastoon. Kouluni kirjasto on varmasti jonkun märkä uni, sillä epätasa-arvo näissä koulukirjastoasioissa on Suomessa suurta. Vaikka moni unelmani on toteutunut, uusia on tullut rutkasti lisää. Kuten aina, kun unelmasta väännetään totta, on tullut myös kolhuja ja jäänyt arpia: olisiko kirjastojärjestelmä sittenkin pitänyt olla toinen, miksi en taistellut ja rukoillut remontissa vielä lisää tilaa kirjastolle, miksi en edes kahta neliötä?...
Lempiajatelmiani on Alberto Moravian Roomatar-romaanista poimittu ”jokainen rakentaa oman paratiisinsa keskelle jonkun toisen helvettiä”. Miete on joskus varjellut minua kateudelta, mutta kuka voi varjella itseään omilta unelmiltaan? Itkonen päätyy kirjailijanunelmineen akuuttiin kriisiin, joka johtaa hänet selväjärkiseen tilanteenarvioon. Hän modifioi unelmiaan; päätyy moneksi vuodeksi toimittajaksi. Unelma kirjailijan työstä nostaa myöhemmin taas päätään ja käy toteen. Itkonen nousee tuhkasta sen verran teflonoituna, ettei kirjailijanhelvetti enää polta poroksi.
Oma unelma voi siis todellistua omaksi helvetiksi. Mitä silloin voi tehdä? Jatkuvalla, vereslihaisella tilanteenarvioinnilla voi välttää pahat umpikujat: päämäärää voi muuttaa tai pyrkiä sitä kohti toista kautta. Jos unelmointi on meissä inhimillisintä, unelmamme ovat sitä myötä hauraita ja me olemme heikkoja niitä takaa-ajaessamme. Ovatko omat koulukirjastounelmani realistisia? Riittävätkö voimavarat näin paljoon vai heitänkö vähätkin resurssit hukkaan tavoitellessani mahdottomia? Entä olenko luomassa kirjastoa oppilaiden käytettäväksi vai satunnaisten vieraiden ihailtavaksi? Vastaako kirjastomme nykylasten tarpeita vai rakentuuko se 30 vuotta vanhojen arvojen varaan?
Jatkuva tilanteenarviointi voi pelastaa pahoilta erehdyksiltä. Tärkeää on myös se, ettei ole yksin. Yksittäisellä ihmisellä voi olla outoja unelmia. (Klassinen esimerkki lienee Hitler.) Jatkuvassa vuorovaikutuksessa muihin (koulukirjastorintamalla tämä tarkoittaa oppilaita, opettajia, koulukirjastoväkeä, kirjasto-osaajia ja ammattilaisia kirjastomaailman eri lohkoilla) omia unelmiaan voi testata ja päivittää. Koulukirjasto 2.0 ei synny yksin kirjoja muovitellessa, vaan verkossa.
Maslow´n tarvehierarkia asettaa ongelmanratkaisun vasta ylimmälle tasolle. Perusperiaatteen mukaan ihminen tarvitsisi ja voisi käyttää tietoa vasta sitten, kun kaikki muut asiat ovat kunnossa. Maslow kuitenkin itsekin totesi, ettei tarpeiden tyydytys noudata hierarkiaa: ihminen voi tarvita tietoa enemmän kuin ruokaa, vaikka olisi nälissään. (Tämän takia kouluterveydenhoitaja pyysi, ettei kirjastoa pidettäisi auki ruokatunnin alkupuoliskolla.) Hannele Koivunen on kuulemma käsitellyt asiaa kirjastomaailman vinkkelistä jo 80-luvulla, mutta rikkaan vanha on köyhän uusi. En ainakaan vielä ole kuullut teesiä ”Kirjasto tarvitaan kouluun siinä missä ruokalakin”. Unelmoikaamme peruskoulusta, joka tarjoaa oppilaille lämpimän lounaan, perustiedot ja -taidot sekä avoimen pääsyn monipuolisille tiedon lähteille.
Kahdeksanvuotias Amanda haluaa tietää, montako piikkiä siilillä on. 59-vuotias Sauli haluaa tietää, kuka on Malawin sisäministeri. Molemmilla on tarve tietää, ja voimme vain toivoa, että kumpikin pääsee tiedon luo. Saulin työpaikalla on hyvä kirjasto ja tietopalvelu ja hänellä on internet koko ajan käden ulottuvilla. Saulin suhteen voimme olla melko huolettomia. Toivottavasti Amandan koulussa on kirjasto. Voihan ymmärtäväinen opettaja hakea tiedon Amandalle muutenkin, mutta jos Amanda voi itse mennä kirjastoon hakemaan tietoa, olemme lähempänä unelmaamme oppilaasta itsenäisenä tiedonhankkijana ja tiedonrakentajana. Tätä unelmaa pitää päivittää, mutta tästä ei saa luopua, eihän?
Unelmilla ei ole suoraa yhteyttä onneen. Se on valitettavaa, mutta ei lainkaan vähennä unelmien arvoa. Unelmointi on nimittäin inhimillistä, kenties inhimillisintä meissä. Ihminen on yhtä kuin unelmansa, kävivät ne toteen tai eivät.
Itkonen kirjoittaa leppeästi, kuten Tapiolan asiakaslehteen sopii kirjoittaa. Nuori runoilijanplanttu ei tiedosta unelmien nurjaa puolta, ja jo menestynyt kirjailija ahdistuu joskus tyhjässä huoneessa omista ajatuksistaan, sen Itkonen myöntää. Äsken siteeraamani loppukappaleen luettuaan voi kuitenkin kääntyä rauhallisena omien unelmiensa ääreen ja uskoa jo unelmoimalla luovansa parempaa tulevaisuutta.
Kun mietin omia ammatillisia unelmiani, monet niistä liittyvät toimivaan, elävään koulukirjastoon. Kouluni kirjasto on varmasti jonkun märkä uni, sillä epätasa-arvo näissä koulukirjastoasioissa on Suomessa suurta. Vaikka moni unelmani on toteutunut, uusia on tullut rutkasti lisää. Kuten aina, kun unelmasta väännetään totta, on tullut myös kolhuja ja jäänyt arpia: olisiko kirjastojärjestelmä sittenkin pitänyt olla toinen, miksi en taistellut ja rukoillut remontissa vielä lisää tilaa kirjastolle, miksi en edes kahta neliötä?...
Lempiajatelmiani on Alberto Moravian Roomatar-romaanista poimittu ”jokainen rakentaa oman paratiisinsa keskelle jonkun toisen helvettiä”. Miete on joskus varjellut minua kateudelta, mutta kuka voi varjella itseään omilta unelmiltaan? Itkonen päätyy kirjailijanunelmineen akuuttiin kriisiin, joka johtaa hänet selväjärkiseen tilanteenarvioon. Hän modifioi unelmiaan; päätyy moneksi vuodeksi toimittajaksi. Unelma kirjailijan työstä nostaa myöhemmin taas päätään ja käy toteen. Itkonen nousee tuhkasta sen verran teflonoituna, ettei kirjailijanhelvetti enää polta poroksi.
Oma unelma voi siis todellistua omaksi helvetiksi. Mitä silloin voi tehdä? Jatkuvalla, vereslihaisella tilanteenarvioinnilla voi välttää pahat umpikujat: päämäärää voi muuttaa tai pyrkiä sitä kohti toista kautta. Jos unelmointi on meissä inhimillisintä, unelmamme ovat sitä myötä hauraita ja me olemme heikkoja niitä takaa-ajaessamme. Ovatko omat koulukirjastounelmani realistisia? Riittävätkö voimavarat näin paljoon vai heitänkö vähätkin resurssit hukkaan tavoitellessani mahdottomia? Entä olenko luomassa kirjastoa oppilaiden käytettäväksi vai satunnaisten vieraiden ihailtavaksi? Vastaako kirjastomme nykylasten tarpeita vai rakentuuko se 30 vuotta vanhojen arvojen varaan?
Jatkuva tilanteenarviointi voi pelastaa pahoilta erehdyksiltä. Tärkeää on myös se, ettei ole yksin. Yksittäisellä ihmisellä voi olla outoja unelmia. (Klassinen esimerkki lienee Hitler.) Jatkuvassa vuorovaikutuksessa muihin (koulukirjastorintamalla tämä tarkoittaa oppilaita, opettajia, koulukirjastoväkeä, kirjasto-osaajia ja ammattilaisia kirjastomaailman eri lohkoilla) omia unelmiaan voi testata ja päivittää. Koulukirjasto 2.0 ei synny yksin kirjoja muovitellessa, vaan verkossa.
Maslow´n tarvehierarkia asettaa ongelmanratkaisun vasta ylimmälle tasolle. Perusperiaatteen mukaan ihminen tarvitsisi ja voisi käyttää tietoa vasta sitten, kun kaikki muut asiat ovat kunnossa. Maslow kuitenkin itsekin totesi, ettei tarpeiden tyydytys noudata hierarkiaa: ihminen voi tarvita tietoa enemmän kuin ruokaa, vaikka olisi nälissään. (Tämän takia kouluterveydenhoitaja pyysi, ettei kirjastoa pidettäisi auki ruokatunnin alkupuoliskolla.) Hannele Koivunen on kuulemma käsitellyt asiaa kirjastomaailman vinkkelistä jo 80-luvulla, mutta rikkaan vanha on köyhän uusi. En ainakaan vielä ole kuullut teesiä ”Kirjasto tarvitaan kouluun siinä missä ruokalakin”. Unelmoikaamme peruskoulusta, joka tarjoaa oppilaille lämpimän lounaan, perustiedot ja -taidot sekä avoimen pääsyn monipuolisille tiedon lähteille.
Kahdeksanvuotias Amanda haluaa tietää, montako piikkiä siilillä on. 59-vuotias Sauli haluaa tietää, kuka on Malawin sisäministeri. Molemmilla on tarve tietää, ja voimme vain toivoa, että kumpikin pääsee tiedon luo. Saulin työpaikalla on hyvä kirjasto ja tietopalvelu ja hänellä on internet koko ajan käden ulottuvilla. Saulin suhteen voimme olla melko huolettomia. Toivottavasti Amandan koulussa on kirjasto. Voihan ymmärtäväinen opettaja hakea tiedon Amandalle muutenkin, mutta jos Amanda voi itse mennä kirjastoon hakemaan tietoa, olemme lähempänä unelmaamme oppilaasta itsenäisenä tiedonhankkijana ja tiedonrakentajana. Tätä unelmaa pitää päivittää, mutta tästä ei saa luopua, eihän?
lauantai 27. lokakuuta 2007
Hankintavinkkejä
Homerin oma kirja (978-952-5655-85-8 ) kiinnosti kovin 7.- luokkalaisia.
Matka maailmaan : lasten karttakirja (978-951-593-006-4) löysi myös lukijansa.
Maapallo (978-951-593-040-8 )
Turpa auki : rap-lyriikkaa (978-951-0-33081-4 ) sisältää myös äänitteen.
Arja Tiainen, Tää tojota ei lähe liikkeeelle : ajopäiväkirja (951-0-31963-5) (2006)
Marja-Leena Tiainen, Alex ja pelon aika/Alex, Aisha ja Sam
Juntunen Ritva, Suomen lasten lakikirja (978-951-627-687-1)
Teller, Yhtään (2005)
Meyer, Stephanie, Houkutus/ Uusikuu (yläkoulun tytöt kehuvat)
Matka maailmaan : lasten karttakirja (978-951-593-006-4) löysi myös lukijansa.
Maapallo (978-951-593-040-8 )
Turpa auki : rap-lyriikkaa (978-951-0-33081-4 ) sisältää myös äänitteen.
Arja Tiainen, Tää tojota ei lähe liikkeeelle : ajopäiväkirja (951-0-31963-5) (2006)
Marja-Leena Tiainen, Alex ja pelon aika/Alex, Aisha ja Sam
Juntunen Ritva, Suomen lasten lakikirja (978-951-627-687-1)
Teller, Yhtään (2005)
Meyer, Stephanie, Houkutus/ Uusikuu (yläkoulun tytöt kehuvat)
Uutuuspainoksia ja muita kustannusehdotuksia
Hei Kaisa Nummenpää ja monet muutkin blogiin kirjoittaneet ja tietynlaisia kirjoja kaipailleet. Tulkaa mukaan kokoamaan kustantajille toivelistaa tarvittavista uusintapainoksista. Tässä alkua:
Wilkes, Keskuspuiston yksinäinen (eläinkirja ei vanhene)
Suomalaisten (ja eurooppalaisten) klassikkokirjailijoiden tekstejä (runoa, proosaa, draamaa) sisältävä kokoelma 9. luokkalaisille (täälläkin kirjoittaneen kollegan toive, apua pienen budjetin kirjastoille)
Kemian ja fysiikan alan nuorille helppotajuisia tietokirjoja
Jatkattehan kommenteilla.
Wilkes, Keskuspuiston yksinäinen (eläinkirja ei vanhene)
Suomalaisten (ja eurooppalaisten) klassikkokirjailijoiden tekstejä (runoa, proosaa, draamaa) sisältävä kokoelma 9. luokkalaisille (täälläkin kirjoittaneen kollegan toive, apua pienen budjetin kirjastoille)
Kemian ja fysiikan alan nuorille helppotajuisia tietokirjoja
Jatkattehan kommenteilla.
tiistai 16. lokakuuta 2007
Oho- ja ahaa-teos
KOULUKIRJASTONHOIDON OPAS
Toim. Liisa Niinikangas
BTJ Kirjastopalvelu 2005
Koulukirjastonhoidon opas on yhdentoista kirjoittajan artikkeleista koostuva kokoelma. Kirjoittajien ammatit vaihtelevat Opetushallituksen virkamiehestä kirjasto-opettajaan. Yhteistä on voimakas halu puhua koulukirjaston tärkeydestä. Teos painottaa koulukirjaston pedagogista tärkeyttä ja tiedonhallintataitojen opettamista ja perustaa näkemyksensä uusiin opetussuunnitelmiin sekä uuteen oppimiskäsitykseen.
Teos on jaettu kolmeen osaan: koulukirjaston suunnitteluun ja pedagogisiin tehtäviin, käytännön koulukirjastonhoidollisiin ohjeisiin ja konkreettisiin esimerkkeihin erilaisista koulukirjastoista alakoulusta ammattiopistoon. Jako on toimiva. Kirja on rakenteeltaan selkeä, väljästi ja lukijaystävällisesti taitettu, ja tarkka sisällysluettelo auttaa halutun tiedon etsinnässä. Erityisen hyviä ovat joidenkin artikkelien lopussa olevat yhteenvedot, kuten vaikkapa s. 70 oleva Koulukirjaston hoitajan selviytymisstrategia. Kunkin artikkelin lopussa mainitaan lähteet, joihin tekstissä on viitattu. Teoksen loppuun on vielä koottu joukko aiheeseen liittyviä kirjoja sekä verkkolähteitä. Oivallisia nettiosoitteita mainitaan myös artikkeleissa, esimerkkinä vaikkapa tiedot Varastokirjastosta (s.84). Artikkelien kirjoittajienkin yhteystiedot ovat mukana!
Kirja on tarkoitettu ennen kaikkea avuksi koulukirjastoa hoitavalle opettajalle, ja ainakin minuun se osui täsmäpommina. Teos lohdutti, antoi tietoa, avarsi näkemyksiä, innosti ja hieman syyllistikin. Olen rämpinyt koulumme peruskorjausremontin, vanhan (50 v.) kirjaston perkaamisen ja uuden kirjaston sekä fyysisen että sisällöllisen suunnittelun kanssa ties kuinka monen vuoden ajan käytännössä aivan yksin. Jos olisin lukenut tämän kirjan aiemmin, olisin ymmärtänyt painokkaammin ja perustellummin vaatia apua työhöni niin koulun sisältä kuin kirjastoammatillisestikin. Tällä hetkellä olen aivan näännyksissä savottani kanssa; uutta kirjasto-ohjelmaa en sentään vielä ole hankkinut, ja nyt tiedän varmemmin, miten toimia, jos ja kun sen aika tulee.
Koulukirjastonhoidon opas kertoo kaikille, mistä tämän ajan koulukirjastossa on, voisi ja pitäisi olla kyse. Se antaa suunnan, jota kohti pyrkiä. Itse ainakin luettaisin sen esimiehellä, kollegoilla (jotka kadehtivat ja hämmästelevät kirjasto-opettajan korvausta), koulutoimen virkamiehillä, yleisen kirjaston henkilöstöllä, kenellä vain. Ennen kaikkea teos on koulukirjastotädin/sedän lakikirja ja Raamattu. Se on ilman muuta sekä oho- että ahaa-kirja!
Päivi Puhakka
Toim. Liisa Niinikangas
BTJ Kirjastopalvelu 2005
Koulukirjastonhoidon opas on yhdentoista kirjoittajan artikkeleista koostuva kokoelma. Kirjoittajien ammatit vaihtelevat Opetushallituksen virkamiehestä kirjasto-opettajaan. Yhteistä on voimakas halu puhua koulukirjaston tärkeydestä. Teos painottaa koulukirjaston pedagogista tärkeyttä ja tiedonhallintataitojen opettamista ja perustaa näkemyksensä uusiin opetussuunnitelmiin sekä uuteen oppimiskäsitykseen.
Teos on jaettu kolmeen osaan: koulukirjaston suunnitteluun ja pedagogisiin tehtäviin, käytännön koulukirjastonhoidollisiin ohjeisiin ja konkreettisiin esimerkkeihin erilaisista koulukirjastoista alakoulusta ammattiopistoon. Jako on toimiva. Kirja on rakenteeltaan selkeä, väljästi ja lukijaystävällisesti taitettu, ja tarkka sisällysluettelo auttaa halutun tiedon etsinnässä. Erityisen hyviä ovat joidenkin artikkelien lopussa olevat yhteenvedot, kuten vaikkapa s. 70 oleva Koulukirjaston hoitajan selviytymisstrategia. Kunkin artikkelin lopussa mainitaan lähteet, joihin tekstissä on viitattu. Teoksen loppuun on vielä koottu joukko aiheeseen liittyviä kirjoja sekä verkkolähteitä. Oivallisia nettiosoitteita mainitaan myös artikkeleissa, esimerkkinä vaikkapa tiedot Varastokirjastosta (s.84). Artikkelien kirjoittajienkin yhteystiedot ovat mukana!
Kirja on tarkoitettu ennen kaikkea avuksi koulukirjastoa hoitavalle opettajalle, ja ainakin minuun se osui täsmäpommina. Teos lohdutti, antoi tietoa, avarsi näkemyksiä, innosti ja hieman syyllistikin. Olen rämpinyt koulumme peruskorjausremontin, vanhan (50 v.) kirjaston perkaamisen ja uuden kirjaston sekä fyysisen että sisällöllisen suunnittelun kanssa ties kuinka monen vuoden ajan käytännössä aivan yksin. Jos olisin lukenut tämän kirjan aiemmin, olisin ymmärtänyt painokkaammin ja perustellummin vaatia apua työhöni niin koulun sisältä kuin kirjastoammatillisestikin. Tällä hetkellä olen aivan näännyksissä savottani kanssa; uutta kirjasto-ohjelmaa en sentään vielä ole hankkinut, ja nyt tiedän varmemmin, miten toimia, jos ja kun sen aika tulee.
Koulukirjastonhoidon opas kertoo kaikille, mistä tämän ajan koulukirjastossa on, voisi ja pitäisi olla kyse. Se antaa suunnan, jota kohti pyrkiä. Itse ainakin luettaisin sen esimiehellä, kollegoilla (jotka kadehtivat ja hämmästelevät kirjasto-opettajan korvausta), koulutoimen virkamiehillä, yleisen kirjaston henkilöstöllä, kenellä vain. Ennen kaikkea teos on koulukirjastotädin/sedän lakikirja ja Raamattu. Se on ilman muuta sekä oho- että ahaa-kirja!
Päivi Puhakka
Kuinka tutkia tiedon puuta?
Niinikangas, Liisa (toim.): Voiko käärme kompastua? Opettajan tiedonhallintataitojen opas. BTJ Kirjastopalvelu, Helsinki.
Niinikankaan toimittama teos Voiko käärme kompastua? aloittaa tiedonhallintataitojen tarkastelun esittelemällä nykyisten opetussuunnitelmat tästä näkökulmasta luettuina. Konkreettisia toteutuksia onkin sitten tarjolla lähes kaikkiin hätätilanteisiin alkaen yksittäisen kunnan, tässä tapauksessa Lempäälän, opetussuunnitelmasta ja yksittäisen koulun, Matinkylän koulu, tiedonhallintataitojen opetussuunnitelmasta oppimistehtävän kirjallisen raportoinnin prosessiin ja atk-passin vaatimuksiin.
Arkisia näkökulmia on lähes yhtä monta kuin kirjoittajia. Ääneen pääsevät alakouluissa suoritetut kokeilut ja kehitellyt käytänteet kuin lukionkin työt. Likimain kaikki tietoaineet pääsevät myös ääneen, ei vain äidinkieli ja kirjallisuus.
Yhteistyö on voimaa. Siitä saa tämän kirjan perusteella jälleen todisteita, oli kyseessä oppiaineiden välinen yhteistyö tai sitten koulun ja kirjaston vuoropuhelu.
Miksi sitten juuri tämä teos kuuluu ”kirjasto-opettajan” käsikirjastoon? Juuri siksi, että työmme koulussa on kovin hektistä ja monelle taholle leviävää. Lukuisten tiimien tms. työryhmien aherrus koulun tasolla helpottuisi, kun annettaisiin tilaa tässä kirjassa esiintyville ratkaisuilla. Niitä tutkimalla pääsee liikkeelle ja kehittämään oman koulun käytänteisiin sopivia malleja.
Kaisa Koski
Ahveniston koulu, Hämeenlinna
Niinikankaan toimittama teos Voiko käärme kompastua? aloittaa tiedonhallintataitojen tarkastelun esittelemällä nykyisten opetussuunnitelmat tästä näkökulmasta luettuina. Konkreettisia toteutuksia onkin sitten tarjolla lähes kaikkiin hätätilanteisiin alkaen yksittäisen kunnan, tässä tapauksessa Lempäälän, opetussuunnitelmasta ja yksittäisen koulun, Matinkylän koulu, tiedonhallintataitojen opetussuunnitelmasta oppimistehtävän kirjallisen raportoinnin prosessiin ja atk-passin vaatimuksiin.
Arkisia näkökulmia on lähes yhtä monta kuin kirjoittajia. Ääneen pääsevät alakouluissa suoritetut kokeilut ja kehitellyt käytänteet kuin lukionkin työt. Likimain kaikki tietoaineet pääsevät myös ääneen, ei vain äidinkieli ja kirjallisuus.
Yhteistyö on voimaa. Siitä saa tämän kirjan perusteella jälleen todisteita, oli kyseessä oppiaineiden välinen yhteistyö tai sitten koulun ja kirjaston vuoropuhelu.
Miksi sitten juuri tämä teos kuuluu ”kirjasto-opettajan” käsikirjastoon? Juuri siksi, että työmme koulussa on kovin hektistä ja monelle taholle leviävää. Lukuisten tiimien tms. työryhmien aherrus koulun tasolla helpottuisi, kun annettaisiin tilaa tässä kirjassa esiintyville ratkaisuilla. Niitä tutkimalla pääsee liikkeelle ja kehittämään oman koulun käytänteisiin sopivia malleja.
Kaisa Koski
Ahveniston koulu, Hämeenlinna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
